TAVALLINEN TIMO

Olen syntynyt syyskuussa 1969 Virttaalla vanhempieni Mirja ja Seppo Tammisen perheeseen. Pienen talon perheeseen kuului silloin myös rakas Helmi-mamma.


Kävin kouluni Virttaan kyläkoulussa. Tämän jälkeen eivät lukuhommat juurikaan kiinnostaneet ja nuoruuttani aina 20 ikävuoteen saakka voisin kutsua jopa levottomaksi. Virttaan nykyisen ravintola Karoliinan paikalla sijanneelle huoltoasemalle menin työhön heti peruskoulusta päästyäni 1985 ja työskentelin siellä aina vuoteen 1994 asti. Armeija tuli suoritettua siinä välissä. Kesä 1994 meni taimitarhalla työskennellessä. Vuonna 1995 pääsin kurssituksen jälkeen Kyrön sahalle ja olen työskennellyt siellä yhtäjaksoisesti 23 vuotta. Tittelini on SAHAJÄTKÄ.

Perheen perustin Jaanan kanssa vuonna 1997. Ensimmäinen yhteinen koti oli Alastaron kirkonkylällä rivitalossa. Myöhemmin mieluinen omakotitalo löytyi rauhalliselta asuinalueelta Sikilän kylästä. Perheemme pojat ovat jo aikuisia. Taneli aloitti tänä syksynä kielten opinnot Työväen Akatemiassa, Kauniaisissa. Ville, Jaanan poika edellisestä liitosta, on jo muuttanut omilleen ja työskentelee vartijana. Perheeseen kuuluu myös nelijalkainen poika, karvakuono Panu, joka pitää hyvin yllä kuntoamme.